perjantai 10. elokuuta 2012

Gluteenittomat tippaleivät


Tippaleivät voivat vaikuttaa monimutkaisille ja vaikeille leivonnaisille, mutta todellisuudessa ne ovat varsin helppoja tehdä kotona. En ole koskaan päässyt keliakian vuoksi maistamaan mille kaupan tavalliset tippaleivät maistuvat, mutta ainakin gluteenittomat kotitekoidet versiot ovat hyviä. Nämä ovat aika miedon makuisia, eivätkä kovin makeita (jos pinnalle ei ihan hurjasti laita tomusokeria), mutta siksi nämä ovatkin juuri sopivia herkkuja makean siman kanssa syötäväksi.



Ohje (n. 10kpl):
2 kananmunaa
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
1 dl maitoa
1 tl sitruunamehua
Paistamiseen öljyä tai munkinpaistorasvaa
Pinnalle tomusokeria 

Lisäksi tarvitset tyhjän säilyketölkin (ananas), josta on poistettu etiketit ja molemmat päädyt.

Vatkaa munat ja sokeri, lisää joukkoon suola, maito ja jauhot. Sekoita ja lisää viimeisenä sitruunamehu. Anna taikinan turvota sen aikaa, kun kuumennat paistorasvan. Testaa paistorasvan kuumuus tiputtamalla sinne pieni nokare taikinaa. Jos taikina nousee heti pintaan ja alkaa kiehua, on rasva tarpeeksi kuumaa. Onnistuneen näköisen tippaleivän aikaansaamiseksi rasvan pitää olla tarpeeksi kuumaa. Laita säilyketölkkirengas öljyyn ja pursota taikinaa renkaan sisään ristiin rastiin. Nosta rengas pois ja anna tippaleivän paistua hetki ja käännä tippaleipä tämän jälkeen. Kun tippaleipä on molemmilta puolilta kauniin ruskea, nosta se pois rasvasta ja paista seuraava samalla tavalla. Jäähdytä valmiit tippaleivät ja ripottele pinnalle tomusokeria.

Ensimmäisessä kuvassa irroitetaan ananaspurkin rengasta tippaleivän ympäriltä ja toisessa kuvassa on melkein valmis tippaleipä paistumassa renkaan irroituksen jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Wau, luulin, ettei gluteeniton tippaleipä onnistuisi. Täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne onnistuvat :) Rasvan tulee olla riittävän kuumaa ja rengas ei saa olla kokonaan rasvaan uponneena, niin silloin paisto onnistuu.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...