perjantai 10. elokuuta 2012

Unelmatorttu


Meillä kaikista perinteisin unelmatorttu on tällainen, vadelmahillolla ja voikreemillä täytetty kaakaokääris. Unelmatorttuun tosin on täytteitä olemassa vaikka kuinka paljon, tämän täytteen lisäksi olen itse tehnyt sitruunarahkatäytteistä unelmatorttua (Valion valmista sitruunarahkaa ja hieman kermavaahtoa joukkoon) ja laittanut välillä rahkaseoksen lisäksi väliin myös appelsiinimarmeladia.
Laittakaahan kommenttia millaisilla täytteillä te lukijat teette unelmatorttua, olisi mukava kokeilla erilaisia täytteitä.

Gluteeniton unelmatorttu:
4 kananmunaa
1,5dl sokeria
1dl Semperin hienoa jauhoseosta
½dl perunajauhoa
1tl leivinjauhetta
2rkl kaakaojauhetta

Sekoita kuivat jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe valmiiksi kulhoon. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahdon sekaan ja sekoita varovasti. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10 minuuttia. Kumoa kypsä pohja leivinpaperin tai pyyhkeen päälle. Irrota pohjassa kiinni oleva leivinpaperi, mutta jätä paperi pohjan päälle siksi aikaa kun pohja jäähtyy ja teet täytteen (tällöin pohjasta haihtuu vähemmän kosteutta, eikä pohja halkeile rullalle käärittäessä).

HUOM. Ohje sopiva noin 35cm*40cm kokoiselle uunipellille (kapean uunin pelti). Jos peltisi on suurempi, kannattaa pohja tehdä 1,5 kertaisena jotta paksuus on sopiva.

Täyte:
125g huoneenlämpöistä voita
1,5dl tomusokeria
1,5tl vanilliinisokeria
1 kananmunan keltuainen
(+vadelmahilloa)


Vatkaa voi ja sokerit sähkövatkaimella kuohkeaksi (väri muuttuu vaaleammaksi). Lisää keltuainen voimakkaasti vatkaten.

Levitä kreemi jäähtyneelle pohjalle ja levitä mahdollinen hillo kreemin päälle. Rullaa kääretortuksi.

7 kommenttia:

  1. Minun unelmakääretorttuuni olen laittanut, rahkaa, suklaa rouhetta ja kirsikkahilloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikkahillo kuulostaa aika hyvälle! :)

      Poista
  2. Sitruunamehulla maustettua voikreemiä (1tl sitruunamehua) ja lemon curd sitruunatahnaa.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa herkulliselta. Semimuna-allergikolle (R) ja maidottomalle herkkusuulle tuli mieleeni kokeilla kreemin tilalle sovellusta sitruunarahkasta, eli rahkan tilalle kookoskermavaahtoa banaanilla ja sitruunalla höystettynä (banaani pitää kerman kasassa) ja appelsiinimarmeladia väliin... Vesi tulee kielelle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...