sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Siemensämpylät


Näissä sämpylöissä käytin muuten aivan samaa perusohjetta kuin tänne aiemmin lisäämissäni porkkanasämpylöissä, mutta porkkanaraasteen sijasta laitoin sämpylöihin pellavan, seesamin ja auringonkukansiemeniä (kuorittuja). Maistuvia sämpylöitä tuli ja näihin voi käyttää siemeniä oman maun mukaan. Kurpitsansiemeniä ei kaapista valitettavasti nyt löytynyt. Öljyn sijasta käytin tällä kertaa taikinaan sulatettua voita ja ennen paistoa sivelin sämpylöiden pinnan maidolla, jolloin sämpylät ottivat meidän vanhassa heikkotehoisessa uunissakin hieman paremmin väriä.

Ohje (12-15kpl):
5 dl lämmintä vettä
1 rkl psylliumia
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
2 pss kuivahiivaa
1 dl siemeniä
½ tl ksantaania
2 rkl ruokaöljyä/voisulaa

Sekoita psyllium veteen ja anna turvota 3-5 minuuttia.  Lisää taikinaan suola, sokeri, kuivahiiva sekä siemenet ja noin puolet jauhoista (joihin on sekoitettu ksantaani) koko ajan vaivaten. Vaivaa taikinaan rasva ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa yleiskoneella tai sähkövatkaimen taikinakoukuilla muutaman minuutin ajan tehokkaasti.
Muotoile taikinasta kostutetuin käsin sämpylöitä leivinpaperoidulle pellille ja anna sämpylöiden kohota lämpimässä paikassa n. 30-45 minuuttia. Paista 225 asteessa 20-30 minuuttia tai kunnes sämpylät saavat kauniin värin.

5 kommenttia:

  1. Kerro miksi käytät resepteissä sekä ksantaania että psylliumia. Eikö vain toinen riitä eli mitä tekee koostumukselle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sitkonkorvikkeet eroavat toimintatavoiltaan ja mielestäni täydentävät toisiaan. Psyllium on näistä se tärkeämpi ja ksantaani luo sitten sellaisen loppusilauksen siihen sitkoon, joten jos ei halus käyttää kuin toista, niin silloin suosittelen valitsemaan tuon psylliumin. Ehkä tämä on vain sellaista hifistelyä :D

      Poista
  2. Kiitos kattavasta sivustosta. Tästä on todella hyötyä näin aloittelijalle. Ja nyt lähden kokeilemaan nuita siemensämpylöitä. Toivotaan että onnistuu :)

    VastaaPoista
  3. Saa kivat ja maistuvat eväsleivät mukaansa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...