sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Testissä Farinan uusi pizzajauhoseos



Sain Vuohelan herkulta kokeiltavaksi heidän uusia jauhoseoksiaan ja aiemmin kokeilin jo pullia Pulla- ja munkkijauhoseoksesta (lue siitä tarkemmin täältä). Nyt testiin pääsi suolaisiin leivonnaisiin tarkoitettu Pizza- ja piirakkapohjaseos, josta tein jauhelihapizzaa. Jauhoseos sisältää valmiiksi suolan ja sitkonkorvikkeet, joten niitä ei taikinaan tarvitse lisätä ja taikinan voi pyöräyttää valmiiksi käsin ilman sähkövatkainta  (huom. sekoita esim. puulastalla, kättä ei taikinaan kannata suoraan pistää, sillä se on löysää ja tahmaista). 
Lähdin tälläkin kertaa liikkeelle jauhojen mukana saamillani ohjeilla, mutta tein pieniä muutoksia, jotka yksinkertaistavat ohjetta. Ohjeella tulee hieman paksumpipohjaista pizzaa 1 pellillinen (50 cm leveä) tai pellillinen + 1 pyöreä pizza ohuemmalla pohjalla.

Ohje:
1 rkl oliiviöljyä
½ pss kuivahiivaa
2½ dl kädenlämpöistä vettä

(n. ½ dl gluteenittomia jauhoja taikinan käsittelyyn)

Sekoita jauhot, kuivahiiva ja vesi keskenään, lisää taikinaan viimeisenä öljy ja vaivaa taikina hyvin sekaisin. Taikina jää tässä vaiheessa hyvin löysäksi. Levitä taikina heti pellille (mikäli haluat ohutpohjaista pizzaa, ota taikinasta noin 1/4 eroon ja tee tästä toiselle pellille lisäksi pyöreä pizza). Taikina levittyy pellille helpoiten veteen kostutetun nuolijan tai lastan avulla. Ei haittaa, vaikka taikinan pinta jääkin tässä vaiheessa epätasaiseksi. Anna  levitetyn taikinan vetäytyä pellillä n.30 min ajan ja valmistele  sillä aikaa pizzan täytteet.  Vetäytymisen aikana taikina tiivistyy ja kohoaa. Kun taikina on saanut levätä ja kohota, taputtele halutessasi se tasaisemmaksi gluteenittomia jauhoja apuna käyttäen (tähän käy mikä tahansa gluteeniton jauho). Täytä pizza haluamillasi täytteillä ja paista 225 asteessa n. 20 minuuttia.


Löysä taikina levittyy pellille helpoiten nuolijan avulla. Kun taikina on levittämisen jälkeen saanut vetäytyä, voi epätasaisuudet tasoittaa jauhojen avulla.


Arvio jauhoseoksesta:

+ todella riittoisaa, yhdestä paketista tulee isommallekin porukalle pizzaa
+ sopivan neutraali maultaan 
+ helppokäyttöinen aloittelijallekin, eikä käsiä tarvitse sotkea taikinaan
+ maistuu myös niille, jotka eivät muuten syö gluteenitonta
+ ei sisällä vehnätärkkelystä, soijaa tai kananmunaa

- sisältää kauraa, ei välttämättä käy kaikille keliaakikoille ja vilja-allergisille

Tästä voisi tulla erinomainen pannupizza, sitä ehkä testaan seuraavaksi.


Pohja oli yhtä aikaa rapea ja pehmeä.


2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...