lauantai 5. huhtikuuta 2014

Gluteeniton pataleipä


Pataleipä oli  tuossa n. vuosi sitten ja viime syksynä blogimaailmassa pienimuotoinen hittileivonnainen. Itse tulen kaikkiin näihin trendeihin vähän jälkijunassa ja niin myös pataleivän testaaminen jäi vähän myöhäiseksi. Nyt kuitenkin uunista on tullut jo kaksi onnistunutta leipää tätä ohjetta noudattaen, joten tämä on jo ihan julkaisukelpoinen. Jauhoina tässä olen hyödyntänyt Semperin Maalaisleipä -jauhoseosta, jossa tulee kuivahiiva mukana. Kyseinen jauhoseos sisältää vehnätärkkelystä ja kauraa, joten se ei aivan kaikkien keliaakikoiden ruokavalioon sovellu. Huomioi, että ohjeessa tosiaan käytetään kylmää vettä ja tähän tulee käyttää nimenomaan kuivahiivaa. Jauhopakkauksessa olevaa kuivahiivaa ei kuitenkaan käytetä kokonaan, vaan siitä tarvitaan tähän taikinaan vain osa. Taikinaan tarvittava hiivamäärä riippuu hieman ajasta, jonka taikinaa pitää kylmässä, mikäli taikinan tahtoo paistaa jo n. 5 tunnin päästä laitetaan hiivaa tuo 2 tl, mutta jos taikinaa seistottaa n. 12h, riittää tuo 1 tl. Taikina on todella löysää ja tahmaista. Itse pyöräytin taikinasta pyöreähkön leivän pöydällä jauhoja apuna käyttäen, mutta luultavasti leipä onnistuu ihan yhtä hyvin jos taikinaa hämmentää vähän kohottamisen jälkeen ja kaataa vain kohotuskulhosta suoraan pataan ja siloittaa pintaa hieman.

Ohje:

6 dl kylmää vettä
1-2 tl kuivahiivaa
½ tl suolaa
1½ tl psylliumia

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne kylmän veden joukkoon hyvin sekoittaen. Vaivaa taikinaa pikaisesti muutaman minuutin ajan sähkövatkaimen taikinakoukuilla (n. 3 min vaivaus riittää). Sulje taikina kannelliseen kulhoon ja laita jääkaappiin kohoamaan 5-12 tunniksi. Kun taikina on kohonnut halutun ajan, laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen ja uuniin lämpenemään kannellinen uunipata. Kun uuni on kuumunut ja pata lämmennyt kunnolla, ota taikina jääkaapista ja kumoa se pöydälle jauhojen päälle (pöydällä käytän Semperin Fin mix:ä tai Grov mix:ä). Pyöräytä taikinaa jauhoja apuna käyttäen sen verran, että se muistuttaa epämääräistä pyöreähköä leipää (taikina painuu hieman kasaan tässä vaiheessa), mutta älä vaivaa taikinaa kuin sen verran mitä on aivan pakko. Nosta taikina lastaa tms. apuna käyttäen kuumaan pataan (tässä vaiheessa kuuluu padasta sihahdus) ja laita kansi padan päälle. Paista 250 asteessa kannen alla 20 minuuttia, laske tämän jälkeen uunin lämpö 200 asteeseen ja ota kansi pois padasta. Paista vielä tässä matalammassa lämmössä 40 minuuttia. Kumoa leipä padasta heti paiston jälkeen ja peitä leivinliinalla, jotta leivän kova kuori pehmenee leikattavaksi.

Tästä kuvasta näkee kuinka taikina kohosi kylmässä ja minkälaisena se pataan ja uuniin meni:

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa jotenkin vaivalloiselta hommalta. Itse taidan tyytyä peltileipään ja sitä sun tätä-sämpylöihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ollut alkuunkaan vaivalloista, päinvastoin. Taikinan pyöräyttää kylmään muutamassa minuutissa ja sen voi paistaa sitten kun aikaa on. Peltileipänäkin voisi toimia tosi hyvin. Jos pelti mahtuu jääkaappiin/viileään, niin taikinan voi levittää pellille kylmäkohoamaan.

      Poista
  2. Itse lisään taikinaan vielä kaurahiutaleita ja hunajaa. On kyllä tosi hyvää leipää ja simppeli tehdä! Ja se ääni, kun veitsellä leikkaa tuoretta leipää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaurahiutaleet ja hunaja ovat varmasti antaneet hyvän makuvivahteen.

      Poista
  3. Hei, kokeilin pataleivän tekoa ja todellakin teen uudelleen. Saatan ehkä vaihdella jauhoja, mutta helppoa kuin heinänteko :) Kiitos vaan ohjeesta !

    VastaaPoista
  4. Ihana leipä, kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...