keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Gluteenittomat mokkapalat


Huomasin, että blogistani on jäänyt bloggeriin siirtymisen jälkeen puuttumaan mokkapalojen ohje. Nyt tämäkin puute on korjattu. Edellisestä mokkapalojen teosta vain on sen verran aikaa, etten enää muistanut, että ohjeeni on tarkotettu pienemmälle uunipellille kuin mitä nyt käytin. Pohjasta tuli tästä johtuen hieman ohuempi kuin yleensä. Alla ohje niinkuin sen tein, sopii n. 40 cm leveälle uunipellille.

Pohja:

200 g voita/margariinia
3 kananmunaa
2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2½ tl leivinjauhetta
2 dl maitoa 

Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon vuorotellen voisula, maito ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperoidulle pellille ja paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia. Kumoa kypsä pohja ja irroita leivinpaperi. Anna pohjan jäähtyä peitettynä.

Kuorrutus:

100 g voita
2 rkl vahvaa kahvia
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Lisää joukkoon kahvi, kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Sekoita joukkoon vähän kerrallaan tomusokeri. Levitä seos jäähtyneelle pohjalle ja ripottele pinnalle kookoshiutaleita tai nonparellaja. Anna kuorrutteen jähmettyä ja leikkaa neliöiksi.

8 kommenttia:

  1. Hei!
    Huomaan että käytät aika paljon noita Semperin jauhoja leivonnassa. Korvaatko niitä koskaan esim. mantelijauholla tai kookosjauholla?
    Itse olen vähän vältellyt noita Semperin jauhoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tulee tosiaan käytettyä, kun eivät sisällä vehnätärkkelystä ja ovat ihan hyviä perusjauhoja. En juurikaan niitä korvaa manteli- tms. jauhoilla, sillä leivonnaisten rakenne muuttuu melkoisesti mantelijauhoa käytettäessä ja hintakin tulisi vähän turhan kovaksi. Miksi välttelet Semperin jauhoja? :)

      Poista
  2. En ole kokenut että on kovin "kivaa" ostaa jauhoja joihin on lisätty kohtalaisesti e-aineita ja sokeria. Ja ymmärrän kyllä että näillä leivontavolyymeilla hinnat kyllä tulisivat aika korkeiksi jos kaikki korvaisi muilla tuotteilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että noita e-koodeja noiden jauhojen tuoteselosteessa riittää, mutta ehkä menen tässä asiassa siinä missä aita on matalin :) Itseäni nuo e-koodit noissa jauhoissa ei kamalasti häiritse, kun muuten syön melko pitkälti itse tehtyä perusruokaa, eivätkä nuo herkut kuulu jokapäiväiseen ruokavalioon. Osa näistä leivonnaisista kun menee muiden suihin :)

      Poista
  3. Heippa! Oon tutustunut sun blogiin, kun kaverillani on keliakia ja tykkään leipoa hänelle kaikenlaista gluteenitonta. En kuitenkaan ole kamalasti asiaan perehtynyt, ja mietin, että toimiiko esim. tavallisten mokkapalojen ohje jos jauhot vaihtaa gluteenittomiin? Löysin nimittäin mahtavan valkosuklaa(mokka)palojen ohjeen netistä, mutta mietin, voiko sen tuosta vain muuttaa gluteenittomaksi:D Siispä kysyn asiantuntijalta neuvoa! Ohje on muuten aika perus, jauhoja tulee 225 g, mutta reseptiin kuuluu teelusikallinen sekä leivinjauhetta että ruokasoodaa. Vaikuttaako se mihinkään vai pitäisikö minun muokata reseptiä jotenkin? Kiitos kamalasti jos voit auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä leivinjauheella kohotettavat onnistuvat ihan hyvin kun vain vaihtaa jauhot gluteenittomiin. Suosittelen Semperin hienoa jauhoseosta (fin mix), se käy varmasti kaikille keliaakikoille. Suklaa kannattaa myös tarkistaa, ettei siinä ole saattaa sisältää vehnää -merkintää, Panda on yleensä turvallinen valinta :) Jos gluteeniton leivonta on vielä vähän uusi juttu, tutustu tuohon vinkit gluteenittomaan leivontaan -osioon, siellä on listattu asioita, jotka kannattaa huomioida, ettei gluteenittomaan leivonnaiseen pääsisi gluteenia missään tilanteessa.

      Poista
  4. Nomparellit eivät yleensä ole gluteenittomia, joten ei niitä keliaakikoille eikä muillekaan gluteenittomille.

    VastaaPoista
  5. Strösseleissä sen sijaan löytyy myös viljattomia (ei sisällä viljaperäisiä tärkkelyksiä mahdollisesti sisältävää glukoosisiirappia tai vehnä-/ohratärkkelystä) vaihtoehtoja, jotka sopivat myös gluteenittomaan ruokavalioon.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...