keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Hillopiirakka




Tässä jälleen yksi hyvä ja helppo ohje gluteenittomalle piirakalle. Tämä pohja toimii hyvin tällaiselle hillosta makunsa saavalle piirakalle, sillä hillo ei painu liian pohjalle, vaan jää pinnallekin kauniisti näkyviin. Pohja ei ole rakenteeltaan murentuva, vaan pysyy hyvin kasassa.
Sähkövatkainta ei tarvita, ainekset voi sekoittaa vaikka lusikalla.

Ohje:
150 g sulaa voita
1 dl sokeria
½ dl kermaa
3 kananmunaa
4 dl Semperin hienoa jauhoseosta (fin mix)
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Paiston kestävää hilloa
(jäähtyneen piirakan pinnalle tomusokeria)

Sekoita sula voi, sokerit ja kerma. Lisää joukkoon kananmunat hyvin sekoittaen ja sekoita viimeisenä taikinaan jauhot sekä leivinjauhe. Levitä taikina vuoan pohjalle (käytin n. 20cmx30cm kokoista vuokaa) ja levitä hillo pursotinpussia apuna käyttäen taikinan pinnalle raidoiksi niin että syntyy ruutukuviointi. Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia. Siivilöi halutessasi jäähtyneen piirakan pinnalle tomusokeria.

4 kommenttia:

  1. Hei! Aivan huikean hyviä ohjeita, ihan tulee vesi kielelle pelkästä lukemisesta. Eilen ihan sattumalta blogisi löysin (hyvä niin). Löytyi niin monta hyvää ohjetta, jotka menee kyllä heti kokeiluun. Kiitos kun jaat meille muillekin <3 terveisin Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Mukava kuulla, että näille ohjeille on kysyntää, enkä ylläpidä blogia turhan takia.

      Poista
  2. Pääsiäisenä tuli tehtyä tätä piirakkaa :) Hyvää oli ja tulee varmasti toistekin tehtyä. Ohjeen olen ottanut vanhasta blogistasi talteen, kuten myös vappuna tehdyn pikaisen marjapiirakan :) Sekin oli oikein hyvää ja tulee tehtyä toistekin! :D

    VastaaPoista
  3. Tätä en olekaan itse tehnyt aikoihin, pitäisikin tehdä kunhan kahvileivälle on tarvetta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...