Paras mahdollinen tapa käyttää ylimääräiset perunamuusit on tehdä piirakoita. Näissä piirakoissa on sama tattarikuori kuin tekemissäni riisipiirakoissakin, mutta lisäilen ohjeen vielä tähän alle. Muusin määrää en osaa kovin tarkkaan sanoa, teen aina aika käsituntumalla, mutta yhteen piirakkaan menee aina noin ½ desiä muusia (riippuen toki siitä miten paljon täytettä piirakkaan tahtoo ja minkä kokoisia piirakoita tekee). Alla olevasta taikinaohjeesta tulee 15 normaalikokoista/isohkoa piirakkaa. Jos kuoritaikinaa jää yli, kannattaa paistaa siitä "kakkaroita", eli taputtelee tai kaulitsee ylimääräiset taikinapalat vain pellille ohuiksi lastuiksi, pistelee haarukalla ja paistaa ruskeiksi. Halutessaan kakkarat voi vielä voidella voisulalla paistamisen jälkeen. Tulee rapeita herkkupaloja :)
Ohje:
2 dl kylmää vettä
½ tl suolaa
2 tl psylliumia
3 dl tattarijauhoa
Täytteeksi jäähtynyttä perunamuusia
Sulatettua voita piirakoiden voiteluun
Sekoita veteen suola ja psyllium, anna psylliumin turvota hetki. Sekoita joukkoon tattarijauhoja pienissä erissä koko ajan sekoittaen (alussa käsivispilällä on hyvä hajottaa jauhopaakut).Viimeisen jauhodesin voi vaivata taikinaan pöydällä.
Pyöritä taikinasta jauhotetulla pöydällä tanko ja jaa tanko 15-20 samankokoiseen palaan. Laita taikinapalat kannen alle, jotta ne eivät kuivu. Kaulitse yksi taikinapala kerrallaan piirakankuoreksi, täytä ja rypytä. Paista piirakat 250 asteessa noin 15-20 minuuttia ja voitele piirakat heti uunista ottamisen jälkeen voisulalla.
Alla vielä vähän vaihekuvia:
Taikinatanko jaettuna samankokoisiin palasiin. Kuvassa näkyy myös piirakkapulikka, jolla piirakankuoret "oikeaoppisesti" kaulataan. |
Taikinanokare pyöritetään käsissä palloksi ja painetaan tattarijauhoihin (itse käytän taikinapalan jauhoissa molemmin puolin, jotta taikina ei tartu pulikkaan tai pöytään) |
Perunapiirakat teen yleensä pyöreiksi, kuvassa täytetetty, mutta vielä rypyttämätön piirakka. |
Olen antanut blogillisesi tunnustuksen omassa blogissani, käyhän vilkaisemassa.
VastaaPoistahttp://satunturinat.blogspot.fi/