maanantai 24. maaliskuuta 2014

Banaanikakku


Pitkästä aikaa kahvikakkua. Banaanikakku on yksi omista suosikeistani, helppo tehdä ja mukavan kostea. Ohje on alunperin WSOY:n julkaisemasta Seitsemän sortin leivonnaiset -kirjasta (joka on muuten julkaistu alunperin Kauppiaiden kustannus Oy:n kustantamana nimellä Kodin herkkuleivonnaiset), mutta olen muuntanut ohjeen gluteenittomaksi ja muuttanut sokerin ja kohotusaineiden määriä. Ohje on sopiva 1,75 litran vuoalle.

Ohje:

100 g voita tai margariinia
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl inkivääriä
2 tl kanelia
2 banaania
½ dl kylmää vahvaa kahvia

Vuokaan voita ja gluteenittomia korppujauhoja tai muuta vuoan jauhottamiseen soveltuvaa

Rasvaa ja jauhota  1,75 litran kakkuvuoka. Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen molempien jälkeen voimakkaasti vatkaten. Sekoita jauhot, kohotusaineet ja mausteet keskenään ja kääntele seos taikinaan. Soseuta banaanit hienoksi mössöksi ja sekoita taikinaan viimeisenä kahvin kanssa. Kaada taikina rasvattuun ja jauhotettuun vuokaan, paista 175 asteessa noin 1 tunti, kokeile kakun kypsyys tikulla.

5 kommenttia:

  1. Miten säilytät tälläisen kakun, jääkaapissa vai huoneen lämmössä? Kauanko säilyy hyvänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli meinaa kauemmin säilyttää, niin pakastaminen on ihan hyvä valinta. Sellaisen n. 5 päivää säilyy myös ihan hyvänä jääkaapissa kun vain pitää huolen, ettei pääse kuivamaan. Pitempäänkin voi säilyä, mutta en ole testannut.

      Poista
  2. Ihanan mehevä kakku��. Maukas ja helppo tehdä. Kiitos kun jaoit ohjeen.

    VastaaPoista
  3. Loistava resepti... Tämä kakku ei ainakaan meillä säily 2päivää pitempään.... Se jotenkin vaan katoaa ��

    VastaaPoista
  4. Tänään pitää kokeilla näyttää hyvältä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...