keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Suklainen mukikakku mikrossa


Tämän hetken nettihitti leivonnaisten saralla on nopea mukikakku mikrossa. Testasin ohjeen johon tuli kananmunaa, mutta en tykännyt kananmunan kakkuun tuomasta rakenteesta ja kaipasin suklaisempaa versiota, kuin kaakaojauheella tehty oli. Lopputuloksena syntyi oikeasta suklaasta ilman kananmunaa tehty pikainen mutakakku, joka valmistuu alle viidessä minuutissa.  Tämä ei kohoa niin kauniin korkeaksi, kuin kananmunaa sisältävät versiot, mutta maku korvaa ulkonäön ja toimii vaniljajäätelön kanssa erinomaisesti. Tein tämän tuollaiseen isoon kahvikuppiin, joka on vetoisuudeltaan noin 1½ dl ja kuppi oli hyvin naftin kokoinen annokselle, hieman meinasi valua reunojen puolelle paiston aikana, vaikka kypsänä kakku hieman vetäytyykin kasaan.

Ohje:
15 g voita
20 g tummaa suklaata
2 tl sokeria
2½ rkl perunajauhoa
½ tl leivinjauhetta
2 rkl vichyä

Mittaa voi, suklaa ja sokeri mikronkestävään n. 1½ - 2 dl vetoiseen mukiin. Kuumenna seosta mikrossa sen aikaa, että suklaa ja voi sulavat. Sekoita joukkoon perunajauho ja leivinjauhe (sekoita tässä vaiheessa huolellisesti, ettei perunajauho jää paakkuihin). Lisää taikinaan viimeisenä vichy jälleen huolellisesti sekoittaen. Taikina alkaa tässä vaiheessa hieman kuohua, mutta se kuuluu asiaan. Laita muki mikronkestävän lautasen päälle (varotoimi) ja kuumenna mikrossa täydellä teholla minuutin ajan. Nauti hieman lämpimänä esimerkiksi vaniljajäätelön tai kermavaahdon kera.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulusinappi



Tällä ohjeella tulee vahvaa, mutta jälkimaultaan pehmeää sinappia. Todella helppoa ja nopeaa valmistaa, mutta makujen kannattaa antaa tasaantua muutaman päivän ajan. Vielä ennättää siis juuri sopivasti kinkulle kaveriksi. Ohje on otettu Valion vanhasta jouluohjeita sisältävästä lehtisestä.

Ohje:
100 g sinappijauhetta
1½ dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1 kananmuna
2 dl kuohukermaa
n. 1½ dl maustekurkkujen lientä

Mittaa muut ainekset paitsi kurkkujen liemi kattilaan ja sekoita. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee. Nosta seos liedeltä sivuun ja sekoita joukkoon maustekurkkujen lientä vähän kerrallaan, kunnes sinappi on sopivan paksuista. Kaada purkkiin ja laita kylmään, anna mausta pari päivää ennen tarjoilua.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Luumu-rahkapullapitkot




Täytepitkot onnistuvat helposti myös gluteenittomasta pullataikinasta ja ovat nopeampia leipoa, kuin yksittäiset pullat. Tämä pitko sai jouluisen luumu-rahkatäytteen ja täytettä on myös pitkon sisällä. 

Ohje:
3 dl maitoa/vettä
½ palaa hiivaa
2 tl psylliumia
1 tl suolaa
 1 dl sokeria
1 kananmuna
½ rkl kaardemummaa
7-8 dl Semperin hienoa jauhoseosta
½ tl ksantaania
100 g pehmeää voita/margariinia

kananmunaa voiteluun


Täyte:
250 g maitorahkaa
1 kananmuna
½ dl sokeria
Lisäksi luumumarmeladia 
Sekoita rahka, kananmuna ja sokeri keskenään ja tarkista makeus maistamalla. Mikäli haluat makeampaa täytettä, lisää hieman sokeria. Laita rahkatäyte pursotuspussiin ja laita toiseen pursotuspussiin myös luumumarmeladi valmiiksi odottamaan taikinan valmistumista.


Valmista pullataikina. Lämmitä neste ja liuota hiiva siihen. Lisää joukkoon psyllium ja anna sen turvota hetki (2-3 minuuttia). Sekoita taikinaan suola, sokeri, kananmuna ja kaardemumma. Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää reilut puolet jauhoista taikinaan koko ajan vaivaten. Lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa koneella vielä noin 3-5 minuuttia voimakkaasti. Älä kohota taikinaa, vaan leivo siitä heti pitkoja. Jaa taikina kolmeen samankokoiseen osaan ja kaulitse taikinapalat suorakaiteen muotoisiksi, noin sentin paksuisiksi levyiksi. Pursota taikinalevyn päälle raidat rahkasta ja luumumarmeladista. Käännä taikinan reunat täyteraitojen päälle niin, että taikinan reunat tulevat näiden kahden raidan keskelle ja raidat jäävät taikinan alle piiloon. Anna pitkojen kohota pellillä lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia ja voitele ne sen jälkeen kananmunalla. Voitelun jälkeen pursota pitkojen pinnalle vielä raidat marmeladista ja rahkasta. Ripottele reunoille raesokeria. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes pitkot ovat saaneet kauniin värin. Anna pitkojen jäähtyä ennen leikkaamista.

Vielä havaintokuva tuosta pitkon täytteen lisäämisestä:


Raidat esittävät luumumarmeladia ja rahkaa. Pitkät sivut käännetään raitojen päälle ja painellaan hyvin kiinni pohjataikinaan raitojen väliin. Pinnalle tulevat raidat pursotetaan sitten käytännössä noiden täyteraitojen väliin siihen koloon, joka on syntynyt kun reunat on paineltu kiinni pohjaan.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulutortut valmistaikinasta

Jos ei halua itse tehdä joulutorttutaikinaa, löytyy kaupan pakastealtaasta myös valmiita taikinoita. Schärin Millefogliesta tein omena-kanelimarmeladilla kukkatorttuja ja taikina on sopivan neutraali tällaisiinkin leivonnaisiin. Niin lehtevää lopputulosta ei kannata odottaa, kuin mitä pakkauksen kuvassa, mutta kyllä nämä hieman nousevat. Tuon kukkamallin hyvänä puolena on, että tortut ovat hieman korkeamman näköisiä kuin tähtitorttuina, eikä taikinan vähäisempi kohoaminen haittaa niin paljoa.

Omena-kanelimarmeladia
Kananmuna voiteluun

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa sulanut taikina 9 samankokoiseen neliöön. Leikkaa jokaisen neliön kulmiin viillot kulman muotoisesti noin puolen sentin päähän taikinan reunasta. Huomioi, että et leikkaa koko reunaa irti, vaan pelkästään nurkista (katso alla oleva kuva). Nosta viiltojen erottamat kulmat taikinalevyn keskelle niin, että tortun päälle muodostuu kukkakuvio. Painele nurkat kunnolla kiinni taikinalevyn keskustaan. Laita keskelle omena-kanelimarmeladia ja voitele tortut kananmunalla. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.




keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joululeipä


Marraskuussa kysyin blogin Facebook-sivuilla lukijoilta, mitä joulureseptejä he toivoisivat blogiin. Joululimppu oli yksi toivotuimmista resepteistä. Toivetta lähdin toteuttamaan ja muutaman kokeilun jälkeen aloin päästä sisälle joululeivän saloihin. Päädyin tekemään tämän leivän vuokaan, sillä näin taikina sai olla pehmoisempi (pullea pyöreä leipä vaatisi kovemman taikinan, sillä pehmeästä taikinasta tehty pyöreä gluteeniton leipä tuppaa herkästi leviämään sivusuunnassa). Makuina tässä on kuitenkin ne perinteisestä joululimpusta tutut siirappi, anis ja fenkoli. Alla olevan ohjeen siirappi- ja maustemäärillä tulee hieman makea ja kevyen mausteinen leipä. Mikäli tahdot aniksen ja fenkolin maut vahvemmin esiin, niiden määrän voi tuplata. Myös siirappimäärää voi lisätä ½ dl halutessaan leivästä extra makean, mutta tällöin kannattaa lisätä myös Semperin jauhoa taikinaan muutama ruokalusikallinen enemmän, ettei leivän rakenne kärsi.

Ohje:
5 dl kädenlämpöistä vettä
50 g tuoretta hiivaa
1 rkl psylliumia
1 tl suolaa
1 dl tummaa siirappia
1 tl anista
1 tl fenkolia

Voiteluun:
½ dl vettä
1 rkl tummaa siirappia

Liuota hiiva veteen, lisää joukkoon psyllium ja anna turvota noin 5 minuuttia. Mikäli käyttämäsi anis ja fenkoli ovat kokonaisia, murskaa ne morttelissa sillä aikaa, kun psyllium turpoaa. Sekoita psylliumseoksen joukkoon suola, mausteet ja siirappi. Lisää taikinaa pofiber ja jauhot pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Kun kaikki jauhot on lisätty taikinaan, vaivaa taikinaa vielä yleiskoneella tai sähkövatkaimen taikinakoukuilla voimakkaasti muutaman minuutin ajan. Rasvaa noin 1½ litraa vetoisuudeltaan oleva leipävuoka ja kaada taikina vuokaan. Painele taikina vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi ja laita leipä kohoamaan lämpimään paikkaan 30 minuutiksi. Voitele leipä kohottamisen jälkeen siirappi-vesiseoksella ja paista 225 asteessa noin tunti uunin alatasolla. Leivän voi voidella uudelleen siirappi-vesiseoksella paistamisen puolessa välissä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...