maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kuohkea suklaapuuro


Muistatteko suklaapuuron? Perinteisesti tehtynähän se on kaakaolla ja sokerilla maustettua mannapuuroa. Gluteeniton korvike mannapuurolle syntyy helposti Farinan karkeista riisijauhoista ja tästä saa jalostettua myös jälkiruoaksikin sopivan suklaapuuron. Yleensä suklaapuuroa ei vatkata, mutta parantelin siitä salonkikelpoisemman jälkiruoan vatkaamalla sen kuohkeaksi ja sekoittamalla joukkoon kermavaahtoa tuomaan pehmeyttä. 

Ohje (2-3 annosta):
3 dl täysmaitoa
½ dl tummaa kaakaojauhetta
½ - 1 dl sokeria
1 dl vispikermaa

Sekoita kaakaojauhe maidon joukkoon vispilällä. Kuumenna seos miltei kiehuvaksi ja vispaa joukkoon karkeat riisijauhot. Anna kiehua miedolla lämmöllä miltei koko ajan sekoittaen 10 minuuttia. Mausta sokerilla mieluisan makeaksi. Laita puuro jäähtymään kylmään vesihauteeseen. Vatkaa puuron jäähtyessä kerma vaahdoksi. Vatkaa viilentynyttä puuroa vesihauteessa voimakkaasti sähkövatkaimella muutaman minuutin ajan. Puuron pitäisi muuttua rakenteeltaan kuohkeamammaksi ja väriltään vaaleammaksi. Sekoita kermavaahto varovasti jäähtyneen ja vatkatun puuron joukkoon, sekoita sen verran, että puuro ja kerma menevät juuri ja juuri sekaisin. Tarjoile kermavaahdon kera.

5 kommenttia:

  1. Olinpas unohtanut koko suklaapuuron olemassa olon, mutta jokin muisto sen hyvästä mausta löytyi kyllä takaraivosta kun näin tämän reseptin. Pitänee kokeilla riisijauhoilla valmistamista, näyttää tosi hyvältä :)

    - Miia (http://mejmiiasuomeksi.blogspot.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseltäkin oli jo unohduksissa, mutta netin palstoilla pyöriessä se mainittiin ja pakkohan sitä oli testata. Lapsena syönyt viimeksi. Kävin kurkkimassa blogiisi, näyttää mielettömän hyvälle! :)

      Poista
    2. Kiitos! Vielä se on hiukan alkutekijöissään, mutta pikkuhiljaa niitä reseptejä syntyy lisää :)

      Poista
  2. Tämänkin testasin tänään ja kelpasi jälkiruokana kaikille, myös ns. tavallisille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä muuten paranee vielä jos säilyttää jääkaapissa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...