torstai 7. marraskuuta 2013

Gluteenittomat porkkanasämpylät


Porkkanasämpylät ovat aina olleet minulle syksyistä herkkua, kun uuden sadon porkkanat ovat vielä parhaimmillaan. Sain vinkin käyttää sämpylöihin porkkanasosetta, mutta illalla kun alkoi mieli tehdä näitä sämpylöitä, en enää jaksanut alkaa keittää porkkanoita soseeksi, vaan tein vanhalla tavalla raasteesta. Ensi kerralla sitten kokeilen sitä sosetta.

Ohje:
5 dl lämmintä vettä
1 rkl psylliumia
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
2 pss kuivahiivaa (tai 50 g tuoretta)
2½ dl porkkanaraastetta (2 keskikokoista porkkanaa)
½ tl ksantaania
2 rkl ruokaöljyä

Sekoita veteen kuivahiiva (tai tuore), psyllium, suola ja sokeri, anna turvota 3-5 minuuttia.  Lisää taikinaan  porkkanaraaste ja noin puolet jauhoista (joihin on sekoitettu ksantaani) koko ajan vaivaten. Vaivaa taikinaan öljy ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa yleiskoneella tai sähkövatkaimen taikinakoukuilla muutaman minuutin ajan tehokkaasti.
Muotoile taikinasta kostutetuin käsin sämpylöitä leivinpaperoidulle pellille ja anna sämpylöiden kohota lämpimässä paikassa n. 30-45 minuuttia. Paista 225 asteessa 20-30 minuuttia tai kunnes sämpylät saavat kauniin värin.

23 kommenttia:

  1. Hienoa, kun löysin blogisi! Olen aina leiponut mielelläni ja nyt opettelen gluteenittomilla jauhoilla leipomista, Linkitin blogisi omani sivupalkkiin, jotta muutkin sitä tarvitsevat löytäisivät reseptisi. Kiitos vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että olet löytänyt blogiini :) Mukavia lukuhetkiä ja tiedoksi, että blogilla on myös Facebook sivut, mikäli haluat sitä kautta pysyä kärryillä uusista päivityksistä.

      Poista
  2. Minulla on tuttava, joka kysyi josko voisin joskus leipoa jotain gluteenitonta hänelle. Kiva kun löysin tänne, täällähän on kaikenlaista mielenkiintoista herkkua.

    VastaaPoista
  3. Oi, huikeata että täältä löytyy näin paljon mainioita reseptejä! :) Enään en tyydy kauppojen olemattomaan gluteenittomien leipien tarjontaan, vaan leivon itse! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipäreseptejä alkaa tulla taas pikkuhiljaa lisääkin, nyt on taas inspiraatio kehitellä uutta ja leipoa kaikki leipä itse :)

      Poista
  4. Kuivahiivaa käytettäessä nesteen pitäisi olla n.42 astetta.Miten se käytännössä onnistuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse luotan tässä ihan käden tuntoaistiin. Jos vesi tuntuu kädellä kokeiltaessa sellaiselle miellyttävän lämpimälle, on lämpötila yleensä juuri sopiva kuivahiivalle. Mutta koska tässä pitää tuota psylliumia turvottaa, niin laitan alkuun hieman kuumempaa vettä ja vesi sitten jäähtyy psylliumin turpoamisen aikana. Puhtain käsin voi kokeilla myös sen psylliumseoksen lämpötilaa ja kun tuntuu sopivalle niin kuivahiivaa vain jauhojen seassa joukkoon.

      Poista
  5. Hei! Koitin eka kertaa elämässä leipoa gluteenittomia sämpylöitä. Käytin sämpylöissä ohjeen pohjana tätä ohjetta, mutta jouduin paljon muunnella kun ei ollut ihan samoja jauhoja. Jauhoina käytin semperin jotain valmis sekotetta ja käytin vain 1,5 pussia kuivahiivaa. Lopputulos oli mielestäni ok. Ja meidän tuore 6 vuotias keliaakikko suostui ainakin maistamaan, kun oli itse leiponut mukana =) Kuori oli tosi rapea, ehkä jopa himpun liiankin. Millä saisin lisää "kuohkeutta" sämpylöihin? onko ehdotuksia. Kiitos blogista! Ensimmäinen kosketus gluteenittomaan leivontaan oli ennen joulua, kun tein torttutaikinaa sinun lehtevällä ohjeella. Anoppi kiitteli lehtevyydestä. Siinä kävi niin hassusti, että googletin ohjeen ja aloin tekeen. Kaulitsin ja pakastin, kaulitsin ja pakastin... ihan loputtoman kauan =) ja vasta myöhemmin huomasin et olisi ollut helpompikin tapa tehdä taikina näin ekakertalaisen =) sitten itsekseni naureskelin koko jutulle. Leipäkoneen toi joulupukki, että niitä ohjeita täytyy alkaa googletella. Milva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaivasitko taikinan käsin vai koneella? Gluteenittomista hiivaleivonnaisista saa yleensä kuohkeampia kun vaivaa oikein reippaasti sähkövatkaimen taikinakoukuilla tai yleiskoneella. Nämä sämpylät kohoavat yllä myös yhdellä pussilla kuivahiivaa, mutta suuremmalla hiivamäärällä saa hieman muhkeammat sämpylät :)

      Poista
  6. Tänä aamuna löysin blogisi ko etin gluteenitonta pannukakkuohjetta (löytyi ja sitä kokeilen huomenna :)) mutta innostuin sitten leipomaan oikein kunnolla ko lueskelin näitä sinun ohjeita. Juuri tuli uunista nämä porkkanasämpylät ja aivan ihania!! Kiitokset mahtavasta ohjeesta, tuskin pystyy enää nauttimaan kaupan vastaavista! :) Tein tosin virheen ko yhistin psylliumin, kuivahiivan, suolan ja sokerin ja lisäsin ne kaikki kerrala lämpimään veteen mutta ei tuntunu haittaavan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että,olet tykännyt ohjeesta :) Porkkanasämpylät ovat yksi omista suosikeista. Kun neste vain on sopivan lämmintä ja jauhomäärä oikea ei haittaa vaikka ainekset lisäisi kerrallakin. Psylliumkin turpoaa sitten kyllä taikinan vaivaamisen aikana.

      Poista
  7. Aivan mahtavia ohjeita!! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, mukava kuulla, että olet tykännyt :)

      Poista
    2. Olen leiponut ekat gluteenittomat porkkanasämpylät vuonna 1996 enkä ole koskaan käyttänyt koneita niiden tekemiseen. Käsin vaan aineet sekaisin kulhossa ja siitä lusikalla pellille ja uuniin.

      Poista
  8. Kokeilepa joskus vaivata taikina koneella, saatat yllättyä erosta sämpylöiden rakenteessa. Reipas vaivaaminen tekee taikinasta kuohkeamman ja kun taikinassa on mukana psylliumia, saadaan vaivaamalla taikinaan myös hieman sitkoa. Lopputuloksena on näin selkeästi kuohkeammat sämpylät kun vain käsin sekoittamalla.

    VastaaPoista
  9. Haluaisin kysäistä tuosta psylliumin ja kuivahiivan lisäämisestä. Olen joskus gluteenitonta leivontaa harrastaessa kokeillut lisätä veteen ensin psyllium ja sitten turpoamisen jälkeen vasta kuivahiivan. Lopputuloksena on limaklöntti, jossa kuivahiiva ei sula vaan jää rakeiksi psylliumin sekaan. Onko sinulla tapahtunut näin koskaan? Itse aina lisään kuivahiivan ensin nesteeseen sekoittaen ja vasta sen jälkeen psylliumin turpoamaan. Onkohan tällä merkitystä lopputuloksen kannalta? Kiitos! Porkkanasämpylän näyttävät herkullisilta, pakko testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa tuo kuivahiivan lisääminen nesteeseen psylliumin kanssa yhtä aikaa on todella toimiva keino, käytän sitä usein itsekin. Olen kokeillut monenlaisia keinoja kuivahiivan käyttöön ja kaikista tehokkaimmin se lähtee toimimaan juuri tuolla tavoin käytettynä. Kun kuivahiiva lisätään psylliumin turvottamisen jälkeen, se kannattaa sekoittaa joukkoon käsivispilällä. Rakeet eivät heti sula, mutta ne kyllä sulavat sitten taikinan vaivaamisen aikana. Jauhoja kannattaa myös lisätä pieni määrä samalla kertaa. Olen kasannut kuivahiivan käytöstä pienen vinkkipaketin: http://www.gluteenitontaleivontaa.fi/2014/05/kuivahiivan-kaytto-gluteenittomissa.html

      Poista
    2. Tarkoitukseni oli muuten muokata tätä ohjetta tuon hiivan osalta, joten älä ihmettele, että ohje muuttui hieman aineiden lisäysjärjestyksen osalta :)

      Poista
    3. Ok, kiitos paljon vastauksestasi Suvi! :)

      Poista
  10. Oma suosikkini ja nimenomaan näin raasteesta, ei soseesta. Kiitos paljon tästä ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Tämä on yksi omistakin suosikkiresepteistäni sämpylöiden suhteen. Porkkana käy todella hyvin leipään.

      Poista
  11. Joo ei onnistunu vähääkää. Tunnin uunissa ainaki. Pinta kivikova ja sisältä täysin raaka et veitseen jäi kiinni kun leikkasi. Tää on tätä. Nyt loppu leipomiset :( ikinä mikää onnistu vaikka kuin ois selvät ohjeet.. uuniki oli 225 ja vähensin 200..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...